Ystävyyttä ja syviä tunteita kesäisissä hääpäivän Love Lettres® -kuvissa
Hääkuvauksen kuvauspaikalla on suuri merkitys kuvien tunnelmaan ja tarinaan. Joskus kuvauspaikka on selkeä alusta asti, koska se on jo ennestään parille erityinen paikka. Joskus taas oikea kuvauspaikka saattaa löytyä vasta viime hetkellä inspiraation iskiessä. Näin kävi Edan ja Akun hääkuvauksen kanssa. Olimme alunperin sopineet kuvauksen paikkaan, jossa meri ja metsä ovat hyvin läsnä. Se ei kuitenkaan tuntunut täysin oikealta, vaikka saaristo, meri ja metsä ovatkin hyvin todennäköisiä kuvausympäristöjä Helsingissä juhlittaville häille. Se ei silti ollut oikea vaihtoehto juuri tälle parille. Paikka olisi myös vaatinut pitkiä kävelymatkoja loppukesän yllättävässä helteessä ja kuin kohtalon sanelemana aloin viime hetkellä käydä läpi karttaa ja etsiä uutta kuvauspaikkaa sopivalta etäisyydeltä juhlapaikasta.
Kun vein Edan ja Akun tähän Träskändan kartanon puistoon, ymmärsin, miten täydellinen valinta se lopulta oli heidän Love Letters® -hääkuvilleen. Paikassa oli jotain sellaista 1800-luvun alun romanttista tunnelmaa, johon monet historialliset rakkaustarinat sijoittuvat. Se oli rauhallinen ja kaunis ja siellä oli kukkaistutuksia ja satoja vuosia vanhoja valtavia tammia. Oli ihana huomata, miten hääpari otti kaiken irti hääpäivästään ja nautti yhteisestä ajastaan kuvauksen aikana. He olivat läsnä sataprosenttisesti toisiaan varten. Kaikkein luonnollisimmat kuvat syntyvät juuri näin, aidoista hetkistä ja yhteydestä parin välillä.
Illalla auringon paistaessa ohuen pilvikerroksen takaa pidimme kuvauksen jälkimmäisen osuuden meren rannalla juhlapaikan läheisyydessä. Kuviin tuli lisää vauhtia ja niistä välittyy täydellisesti parin välinen yhteys ja tiimihenki. Kun hetkeksi selkäni käänsin, oli morsian sulhasen reppuselässä. Meinasin melkein unohtaa koko kuvaamisen, kun hämmästelin tätä hilpeää ja viihdyttävää menoa.
HÄÄKUVAUS KARTANON PUISTOSSA
TAKAISIN PORTFOLIOON
takaisin portfolioon
SEURAAVA
EDELLINEN